lauantai 26. syyskuuta 2015

Lauantai

Minulla on töiden puolesta nyt hieman hassut vuorot, kun viikonloppuja on paljon vapaina. Olen siis aiemmin tottunut olemaan töissä viikonloput. No, toisenlaista rytmiä tämä ja itseasiassa tämä on ihan jees.

"Pumppaa pumppaa pumppaa vaan, 
lähde sääkin puntikselle jumppaamaan.
Katsoo saa myöskin koskettaa
olen kunnossa, kesäkunnossa."

Tällä hetkellä elämä tuntuu olevan niin hektistä ja uuvuttavaa, että työpäivinä liikunta on aika minimissä. Teen joko kotitreeniä tai en mitään. Juoksut ja salit olen ajoittanut vapaapäiville. Ryhmäliikuntatunneilla olen käynyt jos olen jaksanut. Tällä hetkellä aiemminkin mainitsemani Zumba on suosikkini. Ensi viikolla on aika paljon iltavuoroja, joten saa nähdä mitä teen.

Tänä aamuna, vähäunisen yön jälkeen heräsin klo 9. Ensin ajattelin ettei minun ole mikään pakko nousta juuri nyt. Mutta sitten räväytin silmäni auki ja totesin että kylläpähän on. Nyt liikkeelle. Nukkua ehtii vaikka päivälläkin pienet torkut. Jos on pakko. Joten kamppeet kasaan, juomat pulloon ja menoksi.

Väsytti ja kehtuutti.

Kävin siis salilla. Tein ykköstreenin ja no, hyvin se kulki kyllä. Väsymys unohtui jo alkulämpimän aikana. Taas tässä nähtiin se, että parempi lähteä kuin jäädä vötkyämään.. Treenailin aikani ja sen jälkeen kipaisin käydä kaupassa.



"Reisi, pohje, olkalihas, 
Kaikki kramppaa suihkutilas 
raakana, Sata leukaa sarjana,
 Vatsapenkki vaakana,
 Pakko nousta saatana!"



 Ruokavalioni muuttuu taas hieman joten sain uutta intoa tähänkin hommaan! Tätä olenkin kaivannut, älysin sen vasta tänään kaupassa. Pienillä muutoksilla mielenkiinto säilyy ja saan pudotettua nuo sitkeät viimeiset kilot jotta pääsen tavoitteeseen. Otin muuten pari kuvaa ostoskärrystäni ;).


Perussalaattitarpeiden, rahkojen, maitojen ja munien lisäksi uutena ruokavalioon tuli mm. puuro. Ja paljon muutakin toki, mutta ne ovat edelleen henkilökohtaisia, joten en jaa niitä blogin puolella.

Eiköhän näillä taas vähän aikaa pärjää.

Näillä mennään. Nyt on hyvä fiilis, kun vatsa on täynnä ruokaa ja lihaksissa jo tuntuu pientä kipua. Illalla kutsuu jälleen penkkiurheilu ja jäähalli. Tavataan taas!

Kursivoitu teksti biisistä Portion Boys - Pumppaa (on muuten tehokas treenibiisi!)

♥: Lina

torstai 24. syyskuuta 2015

YHTEISTYÖKUMPPANI

Nykyään bloggaaminen on paljon muutakin kuin omien ajatusten ylös kirjoittamista. Minä olen blogannut vuosia, milloin mistäkin aiheesta. Mutta koskaan en oikeastaan mitenkään vakavasti, enkä tosin kovin vakavasti ole liikkeellä edelleenkään koska a) en ole vakava ihminen ja b) tämä on harrastus. Mutta siis, monissa blogeissa näkee aina jonkinlaista yhteistyötä eri tahojen kanssa, se kun on nykypäivän mainostamista täällä sosiaalisessa mediassa.

Eräällä jos toisellakin Zumba-tunnilla ja salilla ollessani mietin, miten mahtavaa olis jos minullakin olisi jokin pieni yhteistyökumppani. Ja sehän tietenkin pitäisi olla sellainen, mitä minäkin hyödynnän parhaillaan. Eli Lady Line! Niinpä rohkeasti kysyin heiltä asiaa ja yhteistyöhön päästiin! Kyllä LadyLinen toiminta on sen arvoista että heitä kehtaa mainostaa ;). Ei vaan tosissaan! Olen rehellinen sanoissani. Se, että liityin LadyLinen jäseneksi on yksi parhaista päätöksistäni tässä projektissa.



Ei pelkästään se, että saa käydä salilla jossa on paljon naisia ole se syy miksi minä siellä käyn. Vaan se kokonaisuus! Ryhmätunneilla en ole vielä niin kamalasti käynyt, koska ajattelen edelleen olevani huonokuntoinen. Täytyy nyt rohkaistua käymään ja kokeilemaan muitakin tunteja rohkeasti! Kun vain saa ne sovittua tähän vuorotyöhön! Ladyllä tosin on plussaa myös se, että tunteja on aamuisinkin!

No, tarkoitukseni ei ollut tässä postauksessa koko aikaa kehua Ladyä, vaan kertoa teille lukijoille myös se, että tämän blogin kautta teillä on mahdollista liittyä Lad Linen jäseneksi hieman edullisemmin! Nimittäin, klikkaamalla tuota sivupalkin lady line logoa pääset yhteydenotto-sivulle. Tuon linkin kautta liittymällä jäseneksi ja mainitsemalla koodin LINA KUNTOON, saat asiakkuuden ilman aloitusmaksua!

Mikäs sen parempaa oikeasti, kuin syksyn pimentyessä ja talven tullessa, päästä liikkumaan hyvässä seurassa hyvällä salilla ja reippailla ryhmäliikuntatunneilla! Käy ihmeessä kurkkaamassa lisää tästä linkistä mikäli kiinnostuit :)

Minä jatkan iltaani nyt tehokkaan kotitreenin parissa!

♥: Lina

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Aiheeseen liittyvä kirjavinkki

Muutama jo tietääkin että olen ollut kirjavinkkien vinkkaaja muutaman vuoden ajan. Nyt sattui käteen eräs kirja, jonka vinkin voisi täälläkin jakaa. Onhan se kuitenkin aiheeseen liittyvä, vaikken itse kirjan ohjeita tällä hetkellä noudatakkaan. Mutta suosittelen tätä silti! Tämän avulla pääsee ainakin alkuun, mikäli on kiinnostunut aiheesta! :)

Täältä löydät lisää tekstiä!


Jos etsit muuta lukemista niin kurkkaa toki muutkin vinkkini!

♥: Lina

Ps: Onko jotain aiheita, joista kiinnostaisi lukea??



tiistai 15. syyskuuta 2015

Vaikeuksien kautta...

..oikealla radalla taas. Painonpudotuksen suhteen.

Tiesittekö muuten, että esim. stressillä on valtava merkitys painonpudotuksessa. Olen huomannut sen nyt useasti. Aina kun minulla on paino pysähdyksissä, niin samaan aikaan kärsin jostain isommasta stressistä sekä liikunnan puutteesta. Eli oikeastaan nämä kaksi asiaa. Ne ovat ne syy siihen miksi minun painoni ei taaskaan elokuussa pudonnut, tasaisesti siis.

Tämä keittiöremontin aiheuttama stressi meinasi kyllä viedä hermot. Luojan kiitos meillä ei remontoida mitään suurempaa.. En uskalla ääneen sanoa milloinka tuo on valmis, mutta kai tässä voitonpuolella ollaan kun tarvitsee enää hanat ja koneet asentaa. Että kohta, aivan kohta toivottavasti pääsen omaan ruokarytmiini normaalisti kiinni. Mulla on niiiiiin ikävä munakasta! Ja smoothieta..



No, jokatapauksessa. Oma sylki meinasi mennä tänä aamuna väärään kurkkuun kun menin vaa´alle. Sitkeästi siellä joka viikko olen kuukauden ajan käynyt, mutta vaaka on aina näyttänyt samaa 73.9 kiloa. Mutta en turhautunut. Pääasia ettei se nouse! Tänä aamuna tilanne oli taas toisin. Olinhan minä palannut juuri liikunnan riemun pariin, ruokavalion ollessa edelleen aika tiukka. Vaaka yllätti minut kyllä positiivisesti. Samallalailla kävi heinäkuussakin - ensin junnaa paikoillaan ja sitten humpsahtaa reilusti alas. Eli vaaka näyttää nyt 70,3kg (kevyet vaatteet päällä, koska en muistanut punnita eevan asussa..) Kai minun olisi jo eilen pitänyt se tuntea kun H&M:n alesta M-koon housut ostin.. mutta ei. Sitä vaan ajattelee että "kai nämä on varmaan sellaset reilummat ämkoon housut". Niinpä niin.

Nyt ennen töihin lähtöä tuijotan hetken itseäni peilistä päänsisäistä keskustelua käyden. Nämä päivät saavat nimittäin olla viimeiset päivät seiskalla alkavissa luvuissa. Lupaan, että seuraavan kerran painosta puhuessani se on kutonen, jonka mainitsen.

Hauskaa päivää kaiffarit!

♥: Lina

maanantai 14. syyskuuta 2015

Liikunnan iloa!

Olen niin onnellinen, kun pitkän työputken jälkeen vihdoin jaksan ja on aikaa liikkua! Oli niin ikävä tätä tunnetta joka liikunnasta tulee! Oli niin ikävä tätä saamarinmoista lihaskipua joka tänään on kaverinani ollut. Pitkästä aikaa!



Minua niin hymyilytti tänä aamuna klo 5:20 herätessäni kun vatsalihaksiin sattui. Kun istahdin vessaan niin älähtää piti ääneen. Mutta hymyilytti! Reidet! Mulla on lihakset! Se on niin hyvä fiilis! No pain, no gain!



Tänään oli vuorossa mikäs muukaan kuin lempparini Zumba. Aamuvuoron jälkeen iski armoton väsymys. Yläkerran naapurissa tehtiin älämölöstä päätellen sellasta remonttia että! Meidän oma keskeneräinen keittiö on edelleen keskeneräinen, saa nähä valmistuuko se koskaan.. No, väsymys hälveni puolen tunnin torkuilla ennen ladylle lähtöä (nukuin kuulokkeet päässä). Isoin hymy repesi ehdottomasti Zumbassa kun kajareista kajahti Antin Keinutaan-biisi! Kyllä lähti tämän tytönkin lantio liikkeelle! Tuli niin heinäkuuta ikävä! Ja runnin keikkaa. Ihan kylmät väreet meni koko biisin ajan! Sitä oli niin mukava tanssia!



Nyt yltäpäältä hiestä, tukka pystyssä on ihana marssia saunan lauteille venyttelemään. Sen jälkeen täytyy vielä uskaltautua ulkoilmaan grillaamaan munakasta (kun ei edelleenkään sitä keittiötä ole..) ja jos sen jälkeen ajoissa saisi päänsä painettua tyynyyn niin olisin onnellinen. Jaksaa sitten aamulla taas 5:20 herätä.





See you!

♥: Lina

lauantai 5. syyskuuta 2015

Onko laihtumisessa huonoja puolia?

Jos ihan aikuisten oikeasti, aivan tosissaan mietitään... Vastaus on ei? Ei ainakaan näin vakavasti mietittynä ole tullut vastaan mitään huonoja puolia..

Mutta jos asiaa höystää pienellä huumorilla niin löytyy ainakin yksi! Nimittäin RINNAT! Ja se ettei niitä kohta ole! Tämä postaus on siis kirjoitettu huumorilla, en halua että kukaan pieni tai isorintainen loukkaantuu tästä.

Olen aina ollut tyytyväinen rintavarustukseeni. Olen kooltani ollut C. Ja se oli mielestäni hyvä ja kroppaani nähden sopusuhtainen. Joskus muinoin siskoni vitsailivat minulle siitä kuinka minulla on hyvän kokoiset rinnat (kiitos siskot ;)♥). Mutta toisin on nyt!

Ainoa asia mitä suren itsessäni tällä hetkellä (no joo, ellei keskivartaloa lasketa) on rinnat. Ja se että ne ovat hävinneet ja pelottaa että häviävät vieläkin! Joku teistä varmaan hörähtelee siellä ruudun toisella puolella.. mutta totta se on. Olen pienentynyt C-kupista B-kuppiin ja uhkaavasti alkaa näyttää siltä että kohta joudun A-kuppiin. Ei siinäkään tietty mitään pahaa ole, mutta kun niin tykkäsin niistä C-kupin rinnoista (kukapa ei omista tykkäisi?). Tuijottelen itseäni useasti peilistä ja päivittelen asiaa. Paras kommentti mieheltäni tähän on ollutkin että "no ei ne nyt siinä ainakaan kasva". Tiiä sitten mitä sillä meinasi mutta ei ne kasva joo. Enkä tietty haluakkaan painoa siihen jamaan että rinnat kasvaisi..

Mutta ikävä mulla niitä on. Niitä omiani, oikean kokoisia rintoja. Nyt tuntuu jotenkin niin.. No, miten sen sanoisi.. reppanalta! Ne on niin reppanat! No joo, tyytyäväinen pitäisi olla. Ja kyllä minä osaltani olenkin mutta totuus on se mulla on ikävä C-kuppia! :D

No.. Tämä oli tämmönen lauantai-illan kevennyspostaus. Eletään tällä mitä annettu on. Postaukseen ei luonnollisestikaan tule ottamiani kuvia, koska en sentään niin rohkea ole että varustusta täällä esittelisin.. :D Heh. No joo.. näillä mennään.



♥: Lina 

perjantai 4. syyskuuta 2015

Juokse matkassani!


0km

"Noni, tästä lähtee.. Jos jonkun viis jaksais. Se ois hyvä."

0,6km

"Mitähän kautta menis.. Huomenna pitää muistaa käydä kirppiksellä. Niin, jos menis tuota kautta ja palais sitten sitä isoa tietä. Kuinkahan pitkä se on..?"

0,8km

"Vettä! No, ei pieni sade haittaa.. Paitsi silmälaseja. No, kyllä se tästä. Tuolla kirkastuu..!"

Lost Frequencies - Reality

1,4km

"Aina tämä eka puoltoista on vaikea.. No, en luovuta. Nouse jalka. Vasen, vasen.."

1,8km

"No ni, nyt kulkee hyvin. Hyvä biisi muuten tämä! ..yö kuuluu meille.. Jää päähän soimaan. Hyvä tempo. Olipa nätti koira tuolla."

Robin - Yö kuuluu meille

2,0km.

"Vasta kaks ja täällä asti jo. Oh! Puhelin soi. En jouda nyt.."

2,5km. 

"Nyt kulkee hyvin. Onko tämä aina ollu näin helppoa? Aurinko, et just nyt paista ku tulee kuuma. Jäiköhän se hammaslääkärilasku vielä etupenkille.. Hammaslankaa!"

3,4km.

"Mitähän sitä huomenna söis.. Ai että ku sais kolmen suklaan juustokakkua. Pitää muistaa kirppikselle huomenna viedä ne paperit.. Mistähän sitäki talvitakkia oikein kattelis. Tämäki muuten on hyvä biisi! Antaapa potkua."

Haloo Helsinki! - Pulp Fiction

4,0km

"Miks noihin polviin aina alkaa sattua.. Vasen, vasen, vasten. Nosta, nosta.. Hyvin nousee mutta koskee.. Alamäki! Ihana!

4,4km

"Ei helevetti mikä mäki! Miks valitsin just tämän reitin, ei tämä lopu koskaan! En oo tuommosta vielä juossu! No, jaksaa jaksaa. Hyvä ryt.. vasen vasen vasen..En luovuta. Leikin että oisin muka jossain kisassa, joo!"

Emil Berg - Du swipa höger

4,6km

"Hemmetti. En jaksa."

4,7km

"Pakko. Nuo autot kahtoo etten jaksa jos en nyt juokse!"

Shaggy, Mohombi, Faydee, Costi - Habibi Love

5,0km 

"Tämä nousu ei lopu! No, viis tuli täyteen mutta kotiin on vielä matkaa.. Hitto.. Tulis ees parempi biisi."

5,3km

" Eihän tämä nyt niin vaikeaa ookkaan. Hyvä fiilis, on muuten hienon näköstä tuolla! Mitähän tuo yks tekköö tuolla? Eiku sillä oliki koira.. Ois pitäny ottaa nenäliina mukkaan."

5,7km

"Toinen juoksija, noni. Juoksen vähän kovempaa nyt.. Vasen vasen vasen vasen.. Jaksan. Olipa kivan väriset kengät, onkohan mulla nauhat muuten kiinni? On.."

JVG - Tarkenee

5,9km

" Voi hitto. Närästää. Pohje meinaa krampata.. En pysähy, en pysähy. Riittääköhän mulla muuten akku.."

6,2km

" Oi että ku ois se uuni.. Haluan lihapullia. Vitsit ku tuoksuu hyvälle ku joku lämmittää taloa tai saunaa. Ihan lapsuus tulee mieleen.. Olikohan mulla kanaa pakkasessa..?"

6,7km

" Meniskö tuota vai tuota kautta? Tämähän on taas kevyttä. Hyvä rytmi.. Mutta polviin sattuu, no ei se mittään.."

7,2

"Miks piti mennä tästä. Vielä matkaa. On tuoki polvi ku ei voi olla kivuton. Onkohan koskaan. Niin ja sitä teippiä pitää ostaa. Millonkohan kävis ostamassa. Oispa jotain kivan väristä."

7,7km

"Taas tämä sama biisi, mutta tämä on kyllä hyvä! Vähän erilaista Robinia. Tämän voimalla nyt loppuun, kyllä jaksan.. Jalat, tottele! Vasen vasen.. vasen.." *läpsyjä reisille.

Robin  - Yö kuuluu meille

8,0km

"Ei hitto! Ei minun näin pitkälle pitäny juosta! Voi vitsit, nyt on Jaanaki varmaan mielissään! Tai ite oon ainaki.. Tuo mäki, en jaksa sitä. No, jaksanpahan. Ennen en jaksanu. En jaksa."

8,1km

"En jaksa. Ai niin siskohan sano että nosta kädet ylös. Onpa hikinen pää! Pohje et nyt kramppaa!"

8,2km

"Loppuun loppuun, kovemmin kovemmin vasen vasen vasen.. Kohta.. pimenee.. Jaksan"

HUH. Vielä viimeiset seitsemän porrasta.

"Au, au, au, au.. polvet, au au.. ovi äkkiä.. auki hitto".



Tämän hetkinen ennätys: 8,21km!

♥: Lina

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Hei hei mitä kuuluu?

No, miten sen nyt alottaisi.. On ollut viime aikoina monenlaista stressiä työn lisäksi. Meillä nimittäin pamahti tulla vesivahinko, keittiöön. Tärkeimpään huoneeseen tässä kodissa. Arvatkaa millaista on ollut elää tällä ruokavaliolla ilman keittiötä? Arvatkaa miten ärsyttää kun en ole tuttuja ja turvallisia ruokarutineeja..?! No, kaikesta toki selvitään ja kohta ollaan jo voitonpuolella. Mutta tiukkaa on tehnyt. Olen oikeastaan elänyt vain rahkalla ja salaatilla. On todella ikävä jo kunnon ruokaa ja omaa ruokapöytää.

Tällä hetkellä ollaan jälleen kotosalla. Kokataan eteisessä mikrolla ja pestään astiat vessan lavuaarissa. On meillä sentään onneksi grillikin käytössä, että jotain lämmintäkin saa muuten kuin mikrossa lämmittämällä. Ja onneksi siinä on yksi kaasuliesi, jotta voi keittää pastaa ja riisiä.




Sulaketauluun tuli oikosulku joten pakastin ja jääkaappi piti tyhjentää erittäin nopeasti, työpäivän päätteeksi... 

Tässä kohdalla seisoo tällä hetkellä jääkaappi!

No, voitonpuolella pian onneksi ollaan.. Mutta on tämä ollut silti stressaavaa aikaa. Olen painanut töitä kuin pieni hiiri. Pitkiä putkia edes takaisin illasta aamuun ja niin edelleen. Vuorojen välillä olen ensin purkanut keittiön kaapit ja viskonut tavarat pitkin kämppää (mies oli lomalla..) ja sen jälkeen aina suhannut edes takaisin kodin ja kakkosasunnon välillä välillä jossain välissä levähtäen. Tätä jatkuu vielä hetki joten omaan rytmiin on vaikea päästä.

Iltavuoron päätteeksi tein iltapalaksi munakasta pimeällä parvekkeella :P


Treenaamaan en ole päässyt kunnolla, koska yksinkertaisesti aikaa ei vain ole ollut. Ja sekös suututtaa! Yksi tunti lisää vuorokauteen niin tuokin ongelma olisi ratkaistu. Joku voi olla niin tehokas että saa treenin mahtumaan johonkin väliin, mutta itse en sellainen ole koska tämän työn ohessa on pakko levätä kunnolla jos meinaa jaksaa. Niin henkisesti kuin fyysisestikin..

Vaa´alla en ole uskaltanut käydä.. Ehkäpä pian. Uskon kuitenkin, ettei se ylöspäin ainakaan ole lähtenyt. Tosin ei näinkään niukka ruokavalio varmasti hyvää painon pudotukselle tee.. Mutta pääasia ettei syö ns. "väärää ruokaa" eikä sorru muutenkaan mihinkään turhaan. Vaikka tiukkoja paikkoja on kyllä ollut.. :/

No, tämmöistä tällä kertaa! Palailen pian jälleen. Peukut pystyyn että saadaan tämä projekti pian päätökseen. Siis tämä keittiöremontti.