Näin perjantai-illan kunniaksi blogissa vähän syvällisempää pohdintaa.. Itsestäni. Tuijottelin tänään itseäni pitkästä aikaa peilistä vähän pidemmän aikaan. Tuota on tosin tullut useamminkin harrastettua. Varsinkin loppukesästä oli pakko pysähtyä joka kerta ohikulkiessa peilin eteen ja kysyä ääneen "kuka siellä on?". No, nyt olen kyllä tottunut jo pikkuhiljaa omaan itseeni, uuteen ulkonäköön..
Silti päivittäin mietin, että mikä on hyvä, mikä on riittävä..? Nyt kun minulla ei ole paino pudonnut hetkeen, enkä varsinaisesti sitä nyt ole pudottanutkaan, niin tuota tulee pohdittua usein. Mihin ihminen on tyytyväinen? Mihin minä itse olen tyytyväinen? Teenkö jotain asioita ulkonäköön liittyen vain siksi, että muut haluaa? Tai siksi että se olisi jokin normi?
En ole koskaan ihannoinut laihuutta, enkä laihaksi tavoittele nytkään. Haluan olla terve, normaali. Tiedän että jos nyt tuijoittaisin painoindeksejä, niin olisin niiden mukaan vielä lihava. Mutta minä en niitä tuijottele. Totuus tulee peilistä. Vaa´ankin olen hetkeksi unohtanut enkä aio tänä vuonna vaa´alla käydä. Kokonaisvaltainen hyvinvointi saa luvan tulla muualta kuin puntarin kautta.
Tällä hetkellä koen, etten ole painonpudottaja. En ole ajatellut asiaa samalla tavalla kuin aiemmin tänä vuonna.. Jossain se painonpudotuksen rajakin oikeasti tulee vastaan, pikku breikki on pakko pitää että jaksaa taas viimeiset kilot.. Kyse ei ole siitä ettenkö pystyisi moiseen. Kymmenen kiloa, sehän on helppo rutistus kolmenkymmenen kilon jälkeen. Tällä hetkellä haluan keskittyä hyvinvointiin, liikuntaan ja ruokavalioon. Eli mikään ei elämässäni muutu näin loppuvuoden aikana, en vain aio "pudottamalla pudottaa". Teen sitä mikä tuntuu hyvältä (sali, zumba ja niin edelleen..), ruokavaliossa on helppo pysyä (tosin myönnän että joulun aika tulee olemaan vaikeaa..) ja niin... Jos siinä kilot lähtee niin hyvä niin mutta varsinaisesti en ajattele nyt pudottavani.. Sellaisia ajatuksia. Joulun jälkeen on taas draivia puskea eteenpäin. Ensi kesänä olen entistä pienempi..
Olen itseni kanssa yhä hukassa. Osaan kyllä vaatekaupassa mennä jo oikean kokoisten vaatteiden luo, mutta muuten tuntuu välillä ettei vieläkään tiedä kuka on. Varsinkaan kun katselee kuvia itsestään. Minulla oli ystävän juhlat tässä taannoin.. Vielä tänäkin päivänä kurkkasin toisten ottamia kuvia joissa koko kroppani näkyy.. Kuka se on? Sillä on minun vaatteeni mutten tunne häntä?
Kävin myös kampaajalla tällä viikolla. Minut tuntevat tietävät että hiustyylini on vaihdellut aina. Nyt jotenkin tuntuu että löytyi jälleen sellainen "jes tämä on minun!"-tyyli. Tosin eilen ruokatauolla töissä jouduin katselemaan puhelimesta kuvaa.. Kuka tuo on? Onko minulla tuollainen pää. Näytänkö tuolta?
No, minä se nyt jokatapauksessa olen. Ehkäpä se psykke sieltä perästä vielä tulee.. Ja se päivä, ettei joka peilin edessä tarvitsisi itseään peilailla.. Kai se nyt jo näyttää vähän hölmöltä hommalta?? ;) Heh.
Palataan asiaan jälleen beibet sun muut!
♥: Lina
