maanantai 19. lokakuuta 2015

Lähes kadonnutta motivaatiota etsimässä.

En tiedä miten tämän kirjoituksen aloitan. Aiemmin oli mielessä monta asiaa, mitä piti kirjoittaa ylös.. Mutta jostain syystä nyt pää lyö tyhjää.

Tänään oli kyllä oikein sellainen perusmaanantai! Aamu starttasi kehnosti, vaikka ensiapukoulutuksessa olikin oikein mukavaa. Iltapäivällä väsytti liikaa, otin pienet torkut. Herätessä olin ihan jäässä ja vitutti. Tulostin temppuili, tavarat lenteli pitkin maita ja mantuja, housuja ei löytynyt mistään..

No, siitäkin selvittiin. Housut lopulta löytyi ja pääsin lähtemään salille. En tosin kauaa kerennyt kävellä, kun laukku hajosi kesken kaiken!! Ai että. Teki niin mieli kääntyä takaisin. Mutta ei auttanut.. Tiesin että pt-jaana on salilla toisten kanssa, joten en voinut luistaa.. Ei auttanut kuin tehdä kaikenmaailman solmuja ja reikiä että hihna pysyi salilaukussa kiinni.

Ja sitäpaitsi - pieni sopiva vitutus on salilla aina hyvä!! Eli sieltä se sitten se lähes kadonnut motivaatiokin palasi. Hitaasti mutta varmasti. Ja nyt treenin jälkeen kun lihakset huutaa hoosiannaa, niin älyän jälleen että tämä on se minun juttu. Tämä on sitä minun elämää! Takana on nyt nuo inhottavat selkävaivasta johtuvat tauot. Flunssakin jyllää vielä, mutta en anna senkään haitata.

Pieni mukava hapotus ;)

No, tämä oli tällainen lyhyt postaus. Palaan viimeistään keskiviikkona, kun minulla on Ladylinella kuntotesti! Huihhh..

Ps. Tällä kertaa en ottanut itsestäni perinteisiä saliselfieitä. Oli pakko keskittyä täysillä olennaiseen!

♥: Lina

2 kommenttia:

  1. Jäin lukemaan sun blogia, kun kerran yövuorossa tän löysin. Joka päivä käyn katsomassa, onko uutta tullut. Mulla vähä samat harrastukset kun sulla :)

    Terveisin riparikamu Tiia

    VastaaPoista
  2. Herrane aika! Miten sinä oot tänne eksyny! Vähän aikaa piti miettiä että kuka mutta kyllä minä nyt muistan 😊

    VastaaPoista