tiistai 6. lokakuuta 2015

Kai tämä on vitsi?

Oikeasti. En todellakaan haluaisi kirjoittaa tästä aiheesta blogiini, mutta kai minun täytyy koska tämä on tämän hetkinen meininki. OIREITA! En taho! Ajattelin ensin, että kuvittelen vain.. mutta paskat. Sieltä ne hiipi. Tai siis se.

Se palelu! Se on tullut takaisin. Minulla ei todellakaan ollut ikävä sitä horkkaa, sormien jäätymistä ja saunassa palelua. Sisäinen tärinä joka ei hellitä vaikka on vaatetta päällä. Töissäkin minulla oli työpaidan alla kaksi paitaa. Ja sentään viikko taaksepäin vielä hikoilin samaa työtä tehdessä. Nyt istun tietokoneella pipo päässä, fleecetakki ja pitkähihainen ylläni. Housujen alla on tietenkin myös kalsarit. Ja jalassa villasukat tavallisten sukkien kanssa. Ja sormia palelee!



En todellakaan kaivannut tätä oiretta. En tiedä mistä se johtuu..? Siis että oire palasi. Tänään minulla on ollut myös tuttu kurkkukipu kaverina. Tunnistan eron flunssakivun ja kilpparikivun välillä ja tämä on kyllä jälkimmäistä.. Oikeasti. (monesko kerta ku sanoin noin..) Haluan olla täysin terve! Tämä syksykö se nyt kaiken perseelleen heittää? Minä tykkään talvesta ja syksystä mutta jos minun kilpirauhanen jotenkin reagoi näihin vuoden aikoihin aina näin, niin en kohta enää tykkää!



No, ei auta täällä purnaaminen. Lähden laittamaan saunan päälle ja samalla lämmitän kupillisen teetä, muumitetä! Ehkä tämä tästä taas.. *kymmenen kirosanaa

Ps. Lisäksi myös selkä oikuttelee - muista syistä. Jo tämä nyt taas on ollut syksylle loistoalku..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti