Kun vuosi sitten (16.6.2014) menin lääkärin vastaanotolle, en todellakaan tiennyt miten tulen muuttumaan. Vuodessa on tapahtunut todella paljon. Ja se on mennyt nopeasti.
Vuosi sitten..
Painoin 103kg.
Olin väsynyt.
Olin aikaansaamaton.
Olin laiska.
Minua paleli aina.
Voin huonosti.
Vuosi sitten elämäni oli melko tylsää. Työpäivän jälkeinen aika meni sumussa. Töissäkin olin välillä kuin sumussa, mutta oli pakko tsempata. Sen takia varmaan olin aina työvuoron jälkeen uupunut. Nukuin helposti jopa 14h yöunia ja työpäivän jälkeen vielä 2h päiväunet. Iltavuoroihin mennessä menin illalla nukkumaan klo 23 ja heräsin seuraavana aamuna klo 11-12 kun työvuoro alkoi yleensä klo 13. En harrastanut juurikaan liikuntaa eikä minua kiinnostanut pitää huolta itsestäni. Jokaisella kauppareissulla ostin jotain herkkua mukaan. Saatoin syödä litran jäätelöä tai pussillisen sipsejä ja sen jälkeen vielä hampurilaisaterian. Eikä ns. tuntunut missään! Eikä minua myöskään kiinnostanut itseni hyvinvointi! Minulla ei todellakaan ole ikävä entistä itseäni. En voi edes katsoa kuvia itsestäni noihin aikoihin. Tulen vain surulliseksi..
Tilanne nyt..
Painan n. 77kg ja suunta on alaspäin.
Olen virkeä.
Saan asioita aikaan.
En ole laiska, vaan jaksan lähteä työpäivän jälkeen lenkille/salille/juoksemaan tms.
Minua ei palele!!!
Voin hyvin!
Tämä mennyt kevät on ollut suurinta muutosta elämässäni! Kaikki alkoi tosiaan jo vuosi sitten, muttaa oikea harppaus tapahtui vasta tänä keväänä kun palkkasin itselleni personal trainerin. Kiitos Jaana! ♥ Koko mennyt vuosi on niin ihmeellinen, ettei sitä itsekkään tajua. Olen aivan eri ihminen kuin ennen. Identiteetti on muuttunut, ulkonäkö ja ulkomuoto on muuttunut. Olen toki vielä puoli välissä, mutta olen kyllä itsestäni hiton tyytyväinen jo nyt! Minä olen pystynyt tekemään tämän kaiken muutoksen, eikä minulla todellakaan ole ikävä entistä elämää!
Nykyään herkuttelen kerran kuukaudessa. Silloin tällöin saattaa esim. väsyneenä käydä mielessä että "voi kun ois vaikka suklaata". Mutta se ajatus kyllä lähtee päästä yleensä yhtä nopeaa kuin on tullutkin. Sellainen sadasosasekunin ajatus, tiedättehän? Kun syö päivän aikana oikein ja hyvin, niin ei tule nälkä eikä tule sen kummemmin himojakaan. Välillä tosin saattaa tulla sellaisia "voi kun sais makkarakeittoa tai aurajuustolasagnea". Mutta.. Ne on onneksi tosiaan ohimeneviä. Pystyn täysin rehellisesti sanomaan, että olen hairahtunut vain kerran ruokavaliostani! Ja sekin oli vasta ihan taannoin. Ja se jos jokin opetti kantapään kautta että kaidalta tieltä ei luisuta! Maha ei todellakaan kestänyt rasvaista ruokaa.. mutta siitä ei sen enempää.
Peilistä katsoo joka päivä uusi ihminen. Silmät ovat samat, mutta muuten en aina tunnista itseäni. Juuri kun olen tottunut XL-kokoisiin vaatteisiin, niin ne roikkuvatkin jo päällä. Nyt menee L-koko. Kohta varmaan M? Tuntuu siltä, että pää ei tule ihan niin nopeaa perässä kuin kroppa. Pää luulee edelleen ajoittain, että olen iso. Tai olenhan minä nyt tietyllä tavalla vieläkin iso kun pituuteen vertaa, mutta jos vertaa edellisvuoden mittoihin niin olen tosiaan jo kohta normaali! Kuten aiemmassa kirjoituksessa sanoin, tavoitteeni ei ole olla laiha. Tavoitteeni on olla terve, normaali, hyväkuntoinen nainen! Ja siihen ollaan kovaa matkaa menossa!
Yksi kuva kertoo kaiken. Toukokuussa painoin 103kg. Kesäkuusta maaliskuuhun pudotin painoa ilman ulkopuolista apua. Maaliskuussa palkkasin personal trainerin. Silloin painoin n.89kg. Tuo 77kg kuva on otettu 15.6.15. En tunnista itseäni noistakaan. Ehkä se kuuluu asiaan.
Älyän vasta nyt, kuinka hukassa olen viime vuodet ollut. En ole ollut oma itseni. Näin jälkeen päin ajatellen ihan ällöttää ajatella itseään siinä kunnossa. Mutta kun tietää että se kaikki oli useamman sairauden summa, niin sen ymmärtää. Ei siinä kunnossa olisi pystynyt tällaiseen muutokseen! Ei ihminen sentään mikään kone ole!
Nykypäivänä jaksan töissä hyvin! Ei ole nivelvaivoja, ei plantaarifaskiitteja jaloissa. Jaksan siirtää asiakkaita, jaksan muutenkin fyysisesti paremmin töissä. Työpäivän jälkeen toki hieman väsyttää, varsinkin aamuvuoron koska vihaan aamuja ;) Aikaisia aamuja siis.. Mutta pienen "välikuoleman" jälkeen kun painelee kartanolle lenkille, juoksemaan yksin tai seurassa niin kummasti sitä virkistyy. Ja voi miten minä nautin liikunnasta nykyään! Se tunne itse liikkuessa ja sen jälkeen on niin mahtava! Sain kuulla edellisinä vuosina useinkin siitä kuinka "se" tunne tulee kun vaan liikut ja liikut ja liikut.. Mutta ei se koskaan tullut. Koska pää ei ollut valmis siihen.
Tämä kaikki olisi mahdotonta jos en olisi päässyt oikealle lääkärille. Ja jos olisin luovuttanut joulun jälkeen, kun painon putoaminen pysähtyi. Mutta en luovuttanut! Tiesin heti, että tarvitsen ammattiapua. Sitä etsin ja sain ja tällä tiellä aion jatkossakin pysyä! Tämä homma on todellakin yksi parhaimmista päätöksistäni tässä elämässä!
Aina välillä mietin, jankkaanko tätä asiaa "julkisuudessa" eli sosiaalisessa mediassa liikaa. Kadehtiiko minua joku? Mutta kun mietin, kuinka tärkeää vertaistuki on sairastuneelle ja samassa tilanteessa oleville, niin aion jatkossakin kirjoittaa rehellisesti tätä blogia, hehkuttaa pudonneita kiloja ja kertoa missä mennään! Tämä on minun tapani auttaa ja olla vertaistukena!
Ja nyt jos luit tämän tekstin tänne asti, niin olisi kiva jos kommentoisit ja kertoisit kuka olet. Tai tarkoitan lähinnä että millainen lukija tätä blogiani lukee? Lukijoita ei ole paljon, mutta mitäs määrällä jos laatu on hyvää? ;)
Kiitos! :)
♥: Lina
Luin kyynel silmässä tämän <3 olen onnellinen puolestasi ja kiitos vertaistuesta ;)
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaHieno muutos!
Mä olen päättänyt laittaa itseni kuntoon tänä vuonna. Opiskeluaikana olen jojoillut 68-83kg välillä ja kärsinyt ajoittain stressistä ja jopa masentunutkin olen ollut. Nyt olen työelämässä ja tasainen elämänrytmi on helpottanut myös painonhallintaa. Palkkasin pt:n noin kuukausi sitten. Senttejä on jo karissut ihan mukavasti ja kilojakin kaksi. Tästä on hyvä jatkaa.
L
Peukku sinulle, jo nyt mahtava suoritus!
VastaaPoistaOlen aikaisemminkin kommentoinut. Ollaan joskus vaihdettu ajatuksia facebookin kilpparifoorumilla, eli sairastan myös vajaatoimintaa. Mainitsit siellä aloittaneesi blogin ja linkitit ensimmäisen tekstin, siitä lähtien olen ollut matkassa mukana. :)
- J -
Kiitos kommenteista! :)
VastaaPoistaHei rakas ystävä! Hieno saavutus, ja hyvännäköinen tyttö! Sinä olet niin sitkeä, en yhtään epäillyt saavutusta, en odottanut noin paljon, mutta hienoa. Tämän kirjoitti varamamma Vieremältä ;)
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaAivan huikea muutos sitten viimenäkemän, kun kävit teällä kaenuun puolessa piipahtamassa vapun tienoilla.
Tuloo käytyä seuraamassa sinun edistymistä teältä netin kaotta ja toivotan mahottoman paljon tsemppiä ja mukavia lenkkeily ja kuntoiluhetkiä sinulle. miten se menikään kannustus viimeksi: jaksaa jaksaa :)
mukavaa kesän jatkoa T:Lissu
Moikka! Tutustuin sinuun kynsijuttujen kautta joskus muutama vuosi sitten, nyt eksyin blogiisi jotenkin fb:n kilppariryhmän kautta :) Jotenkin tämä siun tarina vaan osuu ja uppoaa. Pakko kertoa oma tarinani! Olin ylipainoinen (165cm/97kg), ja v. 2013 pääsin painonpudotusryhmään kilpailemaan (3 kk syksyllä 2013), jolloin sain elämääni kuntosalin ja terveelliset ruoat. Paino oli aiemmin noussut tasaisesti vuosien saatossa, ehkä eniten sillon, kun työsuhteeni irtisanottiin, jollain lailla masennuin ja jäin vaan kotiin sisälle. Oli päiviä, jolloin en käynyt edes ulkona roskislaatikolla! Kilpailuun pääsy oli jotain aivan uskomatonta, ja sain painoa pudotettua n. 80 kg paikkeille aivan uskomattomilla treeneillä (mm. crossfit, kuntosali, pitkät rasvanpolttolenkit) ja terveellä ruokavaliolla - kiitos pt:lleni! Olo oli aivan mahtava! Ja se tunne puhtaiden ruokien jälkeen, ei sitä turvo-öllötystä..varmasti siekin tiiät ja muistat eron! :) Painon putoaminen kuitenkin tyssäsi yhteen otteeseen, ja pt:n kanssa mietittiin mistä ihmeestä homma voi johtua. Söin puhtaasti, liikuin järkevästi, en stressaa turhia, hommat siis piti mennä järkevästi (ei enää kilpailua), ja painon pudota. Kesällä 2014 tavattiin pt:n kanssa pitkästä aikaa (tauotettiin yhteisjumpat hetkeksi rahatilanteen takia) ja mietittiin tavoitteita ja asioita. Kilppariasiat kävi mielessä, mutta en ottautunut asiaan silloin. Kuitenkin mielessä pyöri kova väsymys, saamattomuus, muistiasiat, aiemmin tulleet paniikkikohtauksetkin.. Joulukuussa 2014 tavattiin taas, jolloin havahduttiin että paino oli noussut yli 10 kg puolen vuoden aikana. Verikokeista selvisi kilpparivajis...! Helmikuusta 2015 lähtien olen taistellut tyroksiinin kanssa, ensin arvot oli rajoilla jolloin tyroksiini laitettiin testimielessä päälle. 3kk kontrollissa arvot oli nousseet, joten annos tuplattiin. Nyt kevään ja kesän aikana paino on noussut vielä lisää, ja nyt paino on jo kolminumeroinen. Et usko mitä pettymyksen tunteita minulla on! Nyt elokuussa on toiset kontrollit, "innolla" odotan mitä sieltä selviää.. Äidilläni on juuri todettu autoimmuunityreodiitti, mietin olisiko minullakin.. Joka tapauksessa, tästä tätä painoa nyt aletaan hilaamaan taas alaspäin. Innolla jään seuraamaan blogiasi, asia liippaa kuitenkin niin läheltä! Tsemppiä! :)
VastaaPoistaHei ja kiitos ihanasta ja pitkästä kommentistasi! Voin vain kuvitella tuon tunteen mikä sinulla juuri nyt on! Toivottavasti saat oikean avun tuohon sairauteen! Pistä vähän sukanvarteen jos mahdollista ja mene yksityiselle ellei julkisella puolella ala hommat luistaa. Minä kun aikoinaan menin yksityiselle ensimmäisen kerran, niin minulta kysyttiin heti että "miksi sinulla on vajaatoiminta?". No enhän minä sitä tiennyt kun tk-lääkäri ei koskaan syytä asialle selvittänyt. Nyt syy on selvinnyt useiden verikokeiden kautta ja minullakin tuo autoimmuunityreodiitti lukee papereissani! Toivottavasti saat pian avun ja pääset taas liikuntaan ja uudenlaiseen elämäntapaan kiinni! Kiva kun jäät seurailemaan, koitan taas syksyn tullen olla ahkerampi kirjoittaja! :)
VastaaPoista