tiistai 9. kesäkuuta 2015

Ajatuksia

Luin hiljattain jutun naisesta joka oli laihduttanut 40kg. Siinä samaisessa jutussa puhuttiin siitä, kuinka ihmiset kommentoi laihduttaneen ulkomuotoa. Niin positiivisesti kuin negatiivisesti. Sitä juttua lukiessa ajattelin itseänikin.. Minäkin saan kuulla lähes päivittäin jotain aiheeseen liittyvää. Totta kai positiiviset kommentit ovat mukavia. Saat kuulla siitä kuinka hyvältä näytät ja kuinka hienosti olet pystynyt karistamaan kilosi. Ne kommentit ovat itsetuntoa kohottavia ja totta kai tuntuvat hyvältä. Mutta nyt kun olen laihtunut jo yli 20kg niin olen saanut myös kuulla kuinka "eikö nyt jo riittäisi" tai "elä enää laihdu" ja "sinusta ei jää kohta mitään jäljelle". Ja ne kommentit eivät tunnu kivalta. Minä olen koko projektin aikana tiedostanut kaiken laihtumiseen liittyvän. Todellakin tiedän milloin laihtuminen menee yli. Ei minun tavoitteeni ole olla laiha. Minun tavoitteeni on olla terve, hyvännäköinen ja normaali aikuinen nainen.

Tavoitteeseeni on vielä matkaa. Olen kyllä jo voiton puolella mutta kuten äsken sanoin.. Terveys on kaiken a ja o. Siksi minä jatkan vielä ja aion laihduttaa vielä tovin että olen tavoitteessani. Sen jälkeen alkaa se oikea työ. Kun pitää kilot kurissa ettei pääse enää samaan kuntoon kun on aiemmin ollut. Sitä aikaa hieman jännitän mutta toisaalta kun tiedän että olen tehnyt elämäntapamuutoksen, niin en usko että tulevaisuus tulee olemaan vaikeaa.

Tiedättekö muuten miltä tuntuu laihtua paljon (no olipa kysymys..)? Tarkoitan siis, että kuvitelkaa itsenne sellaiseksi, joka jokapäivä katsoo peilistä itseään eikä tunnista sieltä näkyvää henkilöä? Tai kun laitat jonkun vaatteen päälle ja se istuu hyvin. Etkä edellenkään tunne peilistä näkyvää tyyppiä? Kroppa muuttuu koko ajan. Juuri kun olet vähänkään totuttautunut ajatukseen että XL vaatteet ovat sopivia niin sitten ne jo roikkuu päälläsi ja opettelet taas katsomaan peiliin hämmästymättä. Opettelet olemaan uudestaan oma itsesi. Opettelen uusia asioita uudella vartalollasi. Peilin edessä kääntyilet ja vääntyilet ja mietit että kuka tuo on. Pää on sama, mutta vartalo ei. Pää tulee tosiaan jäljessä tässä hommassa. Kaupassa etsit itsellesi vaikka uusia housuja. Menet housut kainalossa sovituskoppiin kunnes älyät housut päällä, että pienempi koko olisi ollut parempi. Väkisin etsii itselleen aina isompaa kokoa. Nettishoppailussakin käy niin että "äh, ei oo kokoja.. Eikun.. Onpas!". Tähän menee varmasti vielä aikaa että pää sisäistää tämän kaiken. Ja sitten tosiaan kun pää on eri tahdissa kropan kanssa, niin joku tulee sanomaan sinulle että "lopeta jo". Noh, tuota.. En tiedä miten tuohon kommentoisi..

Tästä tuli hieman tällainen sekametelisoppa, mutta oli pakko purkaa ajatuksia. Tässä postauksessa ei ole kuvia, koska en ole itsestäni niitä napannut ellei selfieitä lasketa.. No, koitan ryhdistäytyä ja ottaa itsestäni koko vartalo kuvia että tosiaan hoksaisin vihdoinkin olevani minä. Minä itse. Kokonaisena. Ehjänä. Laihempana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti