Minä ja kilpirauhanen osa 1.

Moni teistä lukijoista on varmasti joskus kuullut tai lukenut kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai sen muista häiriöistä. Nykypäivänä tätä sairautta on valtavasti, tiedän itse todella monia jotka sairastaa tätä. Ja silti hoito on ihan retuperällä.. (Tämä siis minun mielipiteeni). Varsinkin meillä, joilla sairaus poikkeaa vähänkään normaalista on vaikea saada oikeanlaista hoitoa. Ajattelin kertoa teille oman tarinani, jospa joku sairastunut saisi siitä rohkaisua toipumiseen..

Sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan vuoden 2008 aikana. Saamattomuus ja väsymys iski heti kun pääsin koulusta keväällä 08. Jossain vuoden puolessa välissä ilmeisesti olen saanut kilpirauhsen tulehduksen jonka vuoksi se on mennyt vajaalle. Tarkkaan tätä syytä ei koskaan saada tietää.. Syksyllä 08 aloin oireilemaan voimakkaammin. Olin edelleen saamaton, minua paleli ja väsytti, mieli oli matala. Älysin yksi aamu itse, että jotain on pielessä (mielialan takia siis..) ja hakeuduin lääkärille. Sainkin peruutusajan samalle päivälle ja niinpä homma lähti nopeasti käyntiin. Lääkäri kirjoitti lähetteen aikuisten mielenterveyspolille, jonne meninkin viikon kuluttua tästä vastaanotosta. Hoitajan kanssa aloin käymään elämääni läpi. En ollut työkuntoinen ja muutenkin päivät menivät aivan kuin sumussa.

Vuotta 2009 oli jo muutama kuukausi eletty, kun mielenterveyspolin kautta saatu kontrolliaika lääkärille muutti elämäni suuntaa. Lääkäri halusi katsoa kokonaisvaltaisesti labrat. Olihan uusia lääkkeitä jo aiemmin aloitettu ja kaikkea muutakin tietenkin piti tutkia. Sieltähän se sitten paljastui. En muista tarkalleen mitä arvot näyttivät mutta viitteissä ne ei ainakaan olleet. En tiennyt tuolloin mitään sairaudesta. Menin vain normaalisti vastaanotolle ja ulos kävelin thyroxin-reseptin kanssa. Itse vastaanotolla sain hyvin vähän tietoa sairaudesta. Niinpä jäin ikään kuin pimentoon.

Kesällä 2009 lopetin masennus- ja nukahtamislääkkeen syönnin. Syksyllä 2009 pääsin töihin. Arvot paranivat ja mieliala parantui. Väsymys ja saamattomuus oli edelleen yksi kaveristani. Näihin aikoihin myös paino nousi. Täytyy tosin myöntää rehellisesti, että söin todella roskaa noihin aikoihin. Mutta kun työpäivän jälkeen oli niin väsynyt ja saamaton että valmisruoka veti puoleensa. En harrastanut liikuntaa tuolloin. Työpäivän jälkeinen aika meni työpäivästä toipuessa.

Vuodesta 2008-2014 minulla oli kilpirauhasarvot vain noin pari kertaa viitteiden sisällä. Muuten ne seilasivat edes takaisin, ollen suurimman osan ajasta vajaalla, mutta jokus myös liikatoiminnalla. Paino nousi, olin järkyttävän väsynyt ja hiukset tippui päästä. Minulla oli noihin aikoihin musta pitkä tukka, jonka yleensä letitin. Siinä vaiheessa kun lettejä aukoessa puolet jäi käteen, päätin leikata lyhyeksi.. Koska oli pakko. En muista noista vuosista paljoakaan. On paljon ajankohtia, jotka on jääneet pimentoon. Olen kulkenut niin sumussa nuo ajat. Päivät ovat menneet nukkuessa ja palellessa. Kesät talvet kuljin sama takki päällä. Minulla oli sellainen punainen huppari, jonka sisällä oli karvavuori. Se takki päällä istuin juhannuksena nuotiolla ja jouluna joulupöydässä. Aina vain paleli. Tietokoneella istuessa sormet jäätyivät, joten sisällä piti pitää hanskoja. Oli myös normaalia, että istuin talvitakki päällä sohvalla telkkaria katsoessa. Ja vika ei todellakaan ollut sisälämpötilassa. Meillä oli tuolloin yli +20 astetta sisällä ja mies parka hikoili t-paidassa samaan aikaan kun minä hytisin. Hytisin jopa saunassa. Muut vajaatoimintalaiset tietää millaista on palella saunassa! Niinpä!

Hoidatin noina vuosina itseäni terveyskeskuksessa. Minulla oli harvoin sama lääkäri arvoja katsomassa. Jokaisen labrakerran jälkeen soittoaika oli aina uudelle lääkärille. Puhelut toistivat usein samaa kaavaa.. Ensin he sanoivat että "kaikki on ok". Sitten kun aloin vaatia että saisinko ihan arvot kerrottuna, niin saan ne ylös. Sen jälkeen lääkäri luetteli tulevan annoksen ja sanoi seuraavan kontrollin ajan. Yleensä aina nuo labran jälkeiset jutut tapahtui puhelimessa. Harvoin näin lääkäriä juuri näissä merkeissä.Vuonna 2013 pääsin vihdoin erään terveyskeskus lääkärin lähetteellä sisätautilääkärille, jo senkin takia että olin kärsinyt pitkään kovasta kurkku/kaulakivusta. Silloin pieni toivon kipinä syttyi, ehkä nyt joku löytää syyn miksi arvot heittelee edelleen?! Odotukset olivat suuret kun eräänä aamuna lähdinn vastaanotolle. No, ensin tietenkin otettiin verikokeita ja puhuttiin painosta (kuten aina!). Sain jälleen kuulla olevani liikalihava, vaarallisenkin lihava jo ja diabetes uhkaa ja niin edelleen. Sain lähetteen ravitsemusterapeutille! No, seuraavalla kerralla labrat olivat valmiit ja niissä oli jotain häikkää. Mutta lääkäri sanoi että kilpirauhanen on kyllä kunnossa. Ja jauhoi minulle edelleenkin tätä liikalihavuusasiaa. Yhden kerran kävin ravitsemusterapeutille ja se jäikin viimeiseksi kerraksi. En missään vaiheessa ymmärtänyt miten se liittyy kilpirauhaseen. Olin niin uupunut kaikkeen surkeaan hoitoon ja hoitamattomuuteen etten enää edes välittänyt tästäkään sisätautilääkäristä (paitsi sen verran etten enää koskaan mene hänen hoidettavakseen, oli loukkaavaa..).

Tuon jälkeen palasin terveyskeskuksen asiakkaaksi. Mietin jo vuoden 2013 lopulla, että minun on pakko säästää jostain että pääsen yksityiselle. Varasinkin jo kertaalleen ajan, mutta peruin sen, koska hinta oli mielestäni kohtuuton. Minulla oli periaate, että julkisen puolen on hoidettava minut kerta tässä verojakin maksellaan. Alkuvuodesta 2014 sain itselleni nuoren lääkärin hoitamaan asioitani. Käin labroissa ja hänkin ihmetteli mikä on kun arvot pomppii. Nosti kuitenkin annostusta ja lupasi, että jos seuraavaan kertaan homma ei oo kunnossa niin hän lähettää minut jollekkin viisaammalle lääkärille. Eli sisätautilääkärille tai endokrinologille. No, toiveikkana menin maaliskuun alussa tk:hon kyseisen lääkärin vastaanottoajalle. Hän katsoi labrat jotka eivät edelleenkään olleet viitteissä. Hän kysyi myös syönkö lääkkeeni oikein (kyllä). Olin odottavalla mielellä kunnes hän pamautti, että "muutetaampa taas annostusta, eiköhän ne kohta jo viitteissä ole..". Olin järkyttynyt.Muistutin häntä asiasta mistä oltiin puhuttu. Hän epäröi ja sanoi että kokeillaan vielä.. Katsoin häntä hetken ja sanoin että "ei kiitos, en hoidata itseäni täällä enää". Otin labrapaperin matkaani ja poistuin vastaanotolta itkien. Kävelin kotiin ja minua suututti. Itkin samalla kun kävelin. Olin niin pettynyt, kyllästynyt ja vihainen koko julkiselle terveyden huollolle. Kukaan ei ota minua tosissaan! Sain vain kuulla kuinka kilpirauhasen vajaatoiminta on muotisairaus..

Maaliskuun lopulla sain yksityiselle puolelle ajan. Päätin että säästän mistä vain, että pääsen sinne. Ja niinhän minä säästin. Peruin periaatteeni julkisesta terveyden huollosta ja marssin epätoivoisena yksityiselle. Muistan kuinka ensimmäinen vastaanotto jännitti. Entä jos vika ei oikeasti olekkaan kilpirauhasessa. Jos kaikki onkin vain korvien välissä!?

Jatkuu..

Tästä tarinasta tulee niin pitkä että pakko pätkäistä kahteen osaan. Julkaisen toisen osan pian :) Jos on jotain kysyttävää, saa kysyä :)

♥: Lina