Terveisiä salilta!

Heipsistä pitkästä aikaa! :) Ei ole taas tullut oikein kirjoiteltua kun tuntuu että noista kotitreeneistä ja lenkeistä ei aina jaksa kirjottaa kun niissä ei oo mitään kirjoittamista. Paitsi että vihaan burbeeta. Ja vuorikiipeilijää. Ja niiden kanssa taistelen edelleen..

No mutta.. Otin huvin vuoksi salilla taukojen aikana itsestäni kuvia, kerrankin kun olin yksin koko paikassa. Jotenkin niin itsekriittinen olen. Vartaloni suhteen. Välillä tuntuu että olen tyytyväinen kroppaan mutta sitten taas en. Ärsyttävää pinnallisuutta.. Haluaisin sen ajatuksen itsestäni pois. Mutta voiko sitäkään oikeastaan olla ajattelematta jos tavoitteena on pudottaa painoa... noh.. Kaikenlaista.

Minulla lähtee salille aina matkaan vähintään nämä. Treenivaatteet mulla on yleensä jo päällä, koska matka on niin lyhyt. Mukana kassissa siis kulkee kengät, palautusjuoma, treenijuoma (aminohappoa..), pyyhe, treenihanskat, kuulokkeet ja käsivarsihässäkkä puhelimelle että voi kuunnella musiikkia. Tai vaihtoehtoisesti lämmitellessä katsoa youtubea heh! ;)

Tuo keskivartalo minua häiritsee.. Olenko vain niin leveälanteinen vai miksi minusta tuntuu että tuosta ei häviä mitään. Vaikka kyllä siitä on hävinny mutta silti. 

Eilen aamulla sain tosiaan treenailla ihan rauhassa. Mukava kun kukaan ei ole kuulemassa kun ähiset ja samalla hyräilet jotain hyvää biisiä. Tai siis ei samalla, mutta liikkeiden välissä! Vaikka ei minua kyllä muut ihmiset häiritse. Painot ovat aina vapaana vaikka tuolla olisi muitakin joten koskaan ei ole tarvinnut jonottaa.

Salin jälkeinen tärinä on.. miten sen sanois.. voittajafiilis! Varsinkin kun pois lähtiessä pitää mennä portaita alaspäin niin tuntuu siltä kuin juuri oisi opetellut kävelemään! Että hapottaako? Kyllä!

♥: Lina

79 ja 2

Siinäpä viime päivien lukuja.. Mitähän ne meinaa?

2. Meinaa tietenkin sitä että tänään jaksoin juosta 2km. Eli se on parempi tulos, kuin viikko sitten. Olen ylpeä itsestäni ja tiedän, että ensi kerralla menee enemmän. Tuo meidän rantalenkki on siitä hyvä lenkki, että siellä on hyviä etappeja joita voi ottaa itelleen tavoitteeksi. Täytyy kuitenkin sen verran puhua totta että 1.41km:n kohdalla pidin hengähdystauon. Seisahdin, otin muutaman kerran keuhkot täyteen ilmaa ja jatkoin juoksua takaisin päin. Ei sentään ole tavoitteena pyörryttää itseään tuolla reissulla. Mutta tästä on hyvä jatkaa.. Aina vain pidemmälle ja pidemmälle!

79. Tai tarkalleen ottaen kyllä 79.7. Eli kiloista on kyse ;). Olen ylpeä tässäkin asiassa itsestäni! En edes muista montako vuotta taaksepäin painoin seiskalla alkavalla luvulla. Laskeskelin tässä juuri, että jos ja kun edelleen tippuu kilo per viikko niin olen lähempänä kutosella alkavaa ku kasilla kun siskot tulee suomeen! Voi mahoton! En olis todellakaan uskonu vuosi sitten että pystyn tähän. Mutta nyt tiedän, että loppuun asti mennään. Tavoitteena on n.65kg. Ja sitten se työ vasta alkaakin, kun haluaa sen painon pysyvän paikoillaan. Mutta sitä ennen keskitytään vain ja ainoastaan pudottamiseen. Ja vähän tietty kesäänkin.

Happi loppuu! 

Minulla oli aamulla jo menoja, joten lenkki siirtyi päivään. Alkoi olla jo aika kuuma, joten täytyy nyt alkaa juoksemaan aamuisin. Tai iltaisin. Paremmin tosin menee aamulla joten..

Karvalakki on heitetty! Uitin päätäni järvessä että saan ajatuksen kulkemaan ;)

Palkitsin itseni hyvästä lenkistä ja mukavasta päivästä proteiinijäätelöllä ja mansikoilla. Ihan kesäfiilis oli tänään! Otin aurinkoa parvekkeella, torkahdin ja selailin pinterestiä! Oli niin mukavaa! Tämä ykkösvapaa meni kyllä rentoillessa.. Niin ja juostessa.

Nyt täytyy lähteä kotihommiin.. Ei nuo astiat tuolta koneesta näytä hyllyyn itsestään siirtyvän.. Hmph.

♥: Lina

Herkuttelua jäätelöllä!

Olin hieman epätoivoinen, kun tajusin että kesä on oikeasti tulossa. Kesä on yhtäkuin jäätelö.. Ah, kismetjäätelö.. pehmis.. Daim- ja dumlejäätelöt. Ne on niin parhaita.. Mutta tänä kesänä ne täytyy skipata. Onneksi on jälleen kerran olemassa personal trainer joka tietää vastauksen mihin tahansa!

Nimittäin. Ainakin meillä täällä Citymarker ja supermarket myy tätä jäätelöä! Proteiinijäätelöä jota minä voin syödä välipalana hyvällä omalla tunnolla! Kyse on Wheyhey-nimisestä proteiinijäätelöstä.

Ostin joka sorttia pakkaseen. Makuina löytyy vanilija, suklaa, banoffee ja mansikka! Eilen testiin pääsi mansikka. Oh nam! Oli hyvää, mutta kyllähän siitä maistaa ettei siinä ole sokeria. Mutta herkkua se oli silti! Voi kun ootan niitä helteisiä kesäpäiviä kun voi syödä vanilijajäätelöä mansikoilla. Ah nam!

Pakkaus näyttää tältä. Se on kätevä, pieni pahvinen pakkaus. Sisältää 150ml jäätelöä. Tässä näytti tulevan oma lusikkakin mukaan, eli paketin voi napata kylmäaltaasta mukaan vaikka rannalle tai piknikille. Ah kesä, tule äkkiä!!!

Kylläpä vaan tuli hyvä mieli kun oli saanut vähän "herkutella". Ja vielä hyvällä omalla tunnolla. Haluan muuten muistuttaa, että nämä kaikki sanomani asiat ovat omia mielipiteitäni ja koskevat vain minua. En todellakaan tarkoita etteikö muut saa syödä tavallista jäätelöä kesällä :D Olen kateellinen teille ;) Se Daim-jäätelö... *kuola valuu..

Sokeria 0,8g. Tykkään! Etenkin sen takia että minulla iho reagoi näköjään sokerin määrään. Ja päänahka. Nyt kun en syö ns. lisättyä sokeria niin ongelmia ei ole :) Joten siis.. suosittelen kyllä kokeilemaan tätä jos haluaa pysyä kesäkunnossa tai haluaa pudottaa painoa tai tai.. Niin, no kyllä te tiiätte mitä tarkoitan. Nämä kaikki kuvat ja kirjoitukset ovat muuten aivan omasta tahdosta kirjoitettu. Ei siis ole milläänlailla yhteydessä wheyheyn-toimintaan (kuten blogeissa nykyään yhteistyökumppaneita on).

Kohta on kesä!!! 

♥: Lina

Juoksin.

Jos ottaa huomioon meikäläisen taustat, niin tämänpäiväinen pikkulenkki oli minulle saavutus. Ensimmäinen etappi josta matka jatkuu aina vain pidemmälle ja pidemmälle. Vielä vuosi sitten pelkkä kävely sattui niveliin. Portaat tekivät tuskaa polville. En olisi silloin uskonut, että juoksentelen pitkin maita ja mantuja tänä keväänä. Olen tosin jo pitkään haaveillut juoksusta, koska niin moni läheinen sitä harrastaa ja kehuu hyväksi lajiksi. Olen lenkkeillessä koittanut aina vähän matkaa juosta, mutta yleensä luovutan aika helposti heti kun tuntuu että henki ei kulje.

Onneksi on olemassa personal trainer. Sovittiin yhteinen juoksutreeni, jotta saisin kilometrin rikki. Matolla olin juossut n.800m mutta maastossa juokseminen on aina eri asia.

No, paljonkos metrejä tuli? Katsotaas kuvaa..

Yhteensä metrejä tuli tuon verran. Tuosta käveltiin n.700m joten matkaksi tulee juosten tarkalleen.. *laskee laskimella 1780m! (voiko pitää paikkaansa?!)

Mietin kotiin ajaessa naureskellen ajatuksia joita päässä pyöri juoksun aikana. Ensin oli jee-fiilis, ja ajatus seuraavassa mutkassa kuten käsky kuului. Siinä vaiheessa kun ensin etappina oli koivu, sitten heinäpaali ja sitä rataa niin ajattelin että "eikö tämä perkele koskaan lopu" ja "eikö tuo koskaan anna lopettaa". Haha :D Sori Jaana ajatuksistani ;) Jollekkin tämä matka on pieni ja voin varmasti jo kesän lopulla sanoa että tämä matka tosiaan oli pieni. Tästä nimittäin jatketaan ja tavoitteena on aina vain pidemmälle, kuten jo alussa taisinkin mainita. 

Fiilikset näin kotona juoksun jälkeen on ihan hyvät. Vähän sellaiset "todellakin jaksaisin pidempään" meininki. Jalkoihin ei juostessa sattunut yhtään, kengät olivat hyvät mutta hengitystekniikkaa voisi varmasti treenata ettei happi lopu kesken. Onneksi ilma oli tänään suotuisa. Happirikas sää sateen jälkeen. No, ettei tämä nyt mene itsensä toistamiseksi niin lopetan tämän sepostuksen tähän. Kuvat saavat kertoa fiiliksestä.

Hölkyti hölkyti. Takki alkaa käydä suureksi.

Jaksaa jaksaa..

Vihdoinkin sai pysähtyä. Matka jatkui takaisin kävellen.

Kunnes loppumatka taas juostiin.

Loppuun vielä extrakuva taas niiden hienojen urheilukuvien vastapainoksi. Tätä on todellisuus. Ajatus tässä on todenäköisesti että "SELVISIN TÄNNE ASTI".

HAHA :D

Kiitos Jaanalle kuvista! :) ♥

♥: Lina

Tulos

Merkkasin tuohon sivupalkkiin tämän aamun punnitustuloksen. Ei ihan vielä pauku uudet kymmenet mutta pian! ;) Tänään siis 80,4kg. Ensi kuussa tulee muuten vuosi lääkkeen aloituksesta!

Lähden nyt personal trainer perässäni juoksemaan, palaan siihen asiaan varmasti jo tänään! :)

80,4kg!!!

♥: Lina

Kuis kulkee?

Ihan jees. Vähän meinaa kyllä motivaation puute olla. Laskeskelin, että tätä projektia on nyt menty 10 viikkoa. Nyt tuli ekan kerran tällanen viikko, ettei oo motivaatiota. Ruoan kanssa ei oo ihme kyllä mitään ongelmaa. Olen pysynyt ruokavaliossani eikä herkkuja tee edes mieli. Paitsi ehkä vähän jäätelöä.. Heh. Mutta tosiaan. Siitä huolimatta, että motivaatiota ei ole, niin mentävä vain on. Viime viikolla ostin uudet juoksu kengät. Hieman on vielä "ajettava sisään" kenkiä, mutta kyllä ne alkaa aika hyvältä tuntua. Pehmeältä ainakin!

Ensi viikolla tapaan personal trainerin juoksutreenien muodossa. En ole vielä yksin jaksanut juosta 1km putkeen, mutta uskon että ensi viikolla siihen pystyn kun joku juoksee takana ja kannustaa. Jonkunmielestä kilometri voi kuulostaa pieneltä, mutta minulle ei. Se on ensimmäinen etappi tässä juoksutouhussa. Olenhan sentään aloittanut aivan nollasta..

Tänään lähdin salille vaikka väsytti ja kyllästytti. Tiesin kuitenkin, että salin jälkeen tulee hyvä fiilis joten se kannusti liikkeelle. Itse salilla tuntui silti siltä ettei oikein täysillä tee vaikka kuinka koitti tsempata mielessään. Mietin myös kaikkia ärsyttäviä asioita, että saisin vähän agressiivisuutta kehiin. Tuo konsti muuten toimii siivotessakin! :D Kun on tarpeeksi vihainen tai äkäinen niin äkkiä tulee puhdasta. No, siitä huolimatta.. Olen ihan tyytyväinen salitreeneihin, motivaatiopuutteesta huolimatta.

Nyt täytyy palata jääkiekkomatsin pariin! Kyllä tämä tästä taas uuteen nouseen kohta lähtee, se treenaaminen siis. Motivaatio lienee lomalla, van en anna sen hidastaa tahtia. Ensi viikolla tulee muuten lukemat painosta tuohon sivupalkkiin. Jännittää joko pääsen uusille kymmenille!

Ps.. Laihtuessa ja tiukalla ruokavaliolla ollessa voi myös syödä hyvin. Tässäpä yksi herkkuateria jonka eräänä päivänä tein :) 

Minä ja kilpirauhanen osa 2.

Minua hoitanut lääkäri oli miellyttävä. Ihan ensimmäisenä kysymyksenään hän kysyi minulta "onko sinulta koskaan selvitetty miksi sinulla on vajaatoiminta?". No, ei ole.. Hän kuunteli tarkkaan ja halusi nähdä labrat (olin hakenut ne aiemmin tk:sta). Lääkäri määräsi paperillisen verikokeita ja kilpirauhasen ultran. Maksun jälkeen hieman kirpaisi, mutta olo oli kuitenkin odottava. Tämän vastaanoton jälkeen menikin muutama kuukausi ennen uutta käyntiä. Olimme amerikassa toukokuun, joten homma jäi vähän kuin vaiheeseen.

Kesäkuun alussa menin kilpirauhasen ultraan. Minulta oli rauhanen ultrattu ennenkin, mutta silloin sanottiin että kaikki on hyvin. En ollut kerennyt kauankaan maata lavetilla kun ultrannut lääkäri kysyi että "eikö sulla siis siinä aiemmassa todella ollut mitään?". Olin siinä vaiheessä että "öö ei?!". Johon lääkäri jatkoi, että "täällä nyt on ainakin ollut tulehdus ja on todennäköisesti vieläkin".  Lähdin ultrasta hämmentyneenä.. Tulehdus. Ehkä se selittää kaiken?

Kesäkuun puolen välin aikoihin (palkkapäivä...) menin uudelleen vastaanotolle sekä labrojen että ultravastauksen kanssa.  Lääkäri totesi hetken papereita luettuaan että "sinusta tuli nyt monisairas". Itketti. Hetken tuntui, että kenelle se oikein puhuu? Lääkärin suusta alkoi tulla diagnooseja ja samaan syssyyn hän luetteli lääkkeitä jotka niihin määrätään. Olin ihan puulla päähän lyöty. Onneksi lääkäri kirjoitti kaiken samalla ylös ja sain eprikriisin käteeni lähtiessä, muuten olisin ollut vielä enemmän pihalla. Tällä käynnillä lääkäri myös sanoi ensimmäisen kerran, että "seuraavan kerran kun nähdään, olet jo laihtunut". Pöh ajattelin minä. Näitä kiloja ei niin vaan karisteta (103,5kg).

No, niin minusta sitten tuli kerralla monisairas. Sain diagnoosikseni mm. autoimmuunityreodiitin, prediabeteksen ja hyperaldosteronismin. Apteekista hain (ostin toki..) kassillisen lääkkeitä useammalla sadalla eurolla ja samalla ostin myös verensokerimittarin.. Jouduin myös ostaamaan dosetin koska lääkkeitä tulee ottaa eri aikaan päivästä.

Tuosta päivästä lähtien olen syönyt useampaa lääkettä. Tärkein niistä varmasti on se kilpirauhaslääke. Thyroxin purkilla "heitettiin vesilintua" ja sain ns. parempaa tilalle. Kallista lystiähän tämä on, mutta on se myös sen arvoista. Syön tällä hetkellä eläinperäistä kilpirauhashormonia ja ilman sitä lääkettä en olisi tässä pisteessä kuin olisin. Minulla on edelleenkin tulehdus päällä, koska se on krooninen.. Muutama muukin arvo heittelee koko ajan, mutta itse kilpirauhasarvot ovat vihdoin viitteissä. Ovat olleet jo kohta vuoden. Kohta tosiaan tulee vuosi kaikesta tästä. Pitäisiköhän pitää juhlat? Tai viedä kukkakimppu lääkärille?! Minua ihan jännittää mennä vastaanotolle, koska olen nyt tosiaan laihtunut melko paljon.. 103kilosta 81 kiloiseksi on aikamoinen muutos. Ja toki muutosta tulee vielä tulevaisuudessakin koska tavoitteeni on olla normaalipainoinen..

Olen nyt vuoden aikana käynyt saman lääkärin vastaanotolla n.4 kertaa. Pian edessä on reseptien uusiminenkin.. Harmi vain, kun lääkäriajat ovat niin vaikeasti saataville.. Mutta jaksettava on. Jos jokin asia on varma, niin se etten hoidata enää itseäni julkisella puolella.

Ihan tässä hiljattain sain kummallisia katseita lääkäriltä, kun kävin työhöntulotarkastuksessa. Hän kysyi diagnoosistani ja annostuksestani mutta vastasin hänelle vain että "en syö thyroxinia, enkä hoidata täällä itseäni. Olen kunnossa koska hoidan itseäni yksityisellä.. Voidaan jatkaa muusta aiheesta". Hah, siitäs saavat.. ;) Minun kilpirauhaseeni eikä asioihin ei koske enää yksikään terveyskeskuslääkäri.. Vaikka muuten ovat varmasti ihan ammattitaitoisia niin minua he eivät osanneet hoitaa.. Luoja tietää missä kunnossa olisin jos minulla ei olisi ollut varaa mennä yksityiselle. Sen takia surkuttelenkin usein, että maailmassa/suomessa on varmasti paljon kilpirauhassairaita jotka ovat samassa jamassa kuin minä aiemmin.. Mutta heillä ei ole varaa hoidattaa itseään oikein! Pitäisikö perustaa rahasto?!

Toivon teiltä lukijoilta, että ymmärrätte tämän kirjoituksen olevan minun oma. Tämä on minun tarinani, nämä kommentit ovat omia mielipiteitäni. On paljon ihmisiä jotka sairastavat samaa sairautta ja saavat riittävää hoitoa terveyskeskuksissa ym. Se on hieno asia jos näin on mutta omalla kohdallani homma ei tosiaan mennyt kuin strömsössä..

Jos asia on sinulle uusi, niin käy kurkkaamassa Kilpirauhasliiton sivut, sieltä saat lisätietoa! (Linkit eivät ole mitään mainostusta, halusin vain jakaa ne teidän kanssanne jos joukossa on joku joka ei tiedä asiasta..)

♥: Lina

Minä ja kilpirauhanen osa 1.

Moni teistä lukijoista on varmasti joskus kuullut tai lukenut kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai sen muista häiriöistä. Nykypäivänä tätä sairautta on valtavasti, tiedän itse todella monia jotka sairastaa tätä. Ja silti hoito on ihan retuperällä.. (Tämä siis minun mielipiteeni). Varsinkin meillä, joilla sairaus poikkeaa vähänkään normaalista on vaikea saada oikeanlaista hoitoa. Ajattelin kertoa teille oman tarinani, jospa joku sairastunut saisi siitä rohkaisua toipumiseen..

Sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan vuoden 2008 aikana. Saamattomuus ja väsymys iski heti kun pääsin koulusta keväällä 08. Jossain vuoden puolessa välissä ilmeisesti olen saanut kilpirauhsen tulehduksen jonka vuoksi se on mennyt vajaalle. Tarkkaan tätä syytä ei koskaan saada tietää.. Syksyllä 08 aloin oireilemaan voimakkaammin. Olin edelleen saamaton, minua paleli ja väsytti, mieli oli matala. Älysin yksi aamu itse, että jotain on pielessä (mielialan takia siis..) ja hakeuduin lääkärille. Sainkin peruutusajan samalle päivälle ja niinpä homma lähti nopeasti käyntiin. Lääkäri kirjoitti lähetteen aikuisten mielenterveyspolille, jonne meninkin viikon kuluttua tästä vastaanotosta. Hoitajan kanssa aloin käymään elämääni läpi. En ollut työkuntoinen ja muutenkin päivät menivät aivan kuin sumussa.

Vuotta 2009 oli jo muutama kuukausi eletty, kun mielenterveyspolin kautta saatu kontrolliaika lääkärille muutti elämäni suuntaa. Lääkäri halusi katsoa kokonaisvaltaisesti labrat. Olihan uusia lääkkeitä jo aiemmin aloitettu ja kaikkea muutakin tietenkin piti tutkia. Sieltähän se sitten paljastui. En muista tarkalleen mitä arvot näyttivät mutta viitteissä ne ei ainakaan olleet. En tiennyt tuolloin mitään sairaudesta. Menin vain normaalisti vastaanotolle ja ulos kävelin thyroxin-reseptin kanssa. Itse vastaanotolla sain hyvin vähän tietoa sairaudesta. Niinpä jäin ikään kuin pimentoon.

Kesällä 2009 lopetin masennus- ja nukahtamislääkkeen syönnin. Syksyllä 2009 pääsin töihin. Arvot paranivat ja mieliala parantui. Väsymys ja saamattomuus oli edelleen yksi kaveristani. Näihin aikoihin myös paino nousi. Täytyy tosin myöntää rehellisesti, että söin todella roskaa noihin aikoihin. Mutta kun työpäivän jälkeen oli niin väsynyt ja saamaton että valmisruoka veti puoleensa. En harrastanut liikuntaa tuolloin. Työpäivän jälkeinen aika meni työpäivästä toipuessa.

Vuodesta 2008-2014 minulla oli kilpirauhasarvot vain noin pari kertaa viitteiden sisällä. Muuten ne seilasivat edes takaisin, ollen suurimman osan ajasta vajaalla, mutta jokus myös liikatoiminnalla. Paino nousi, olin järkyttävän väsynyt ja hiukset tippui päästä. Minulla oli noihin aikoihin musta pitkä tukka, jonka yleensä letitin. Siinä vaiheessa kun lettejä aukoessa puolet jäi käteen, päätin leikata lyhyeksi.. Koska oli pakko. En muista noista vuosista paljoakaan. On paljon ajankohtia, jotka on jääneet pimentoon. Olen kulkenut niin sumussa nuo ajat. Päivät ovat menneet nukkuessa ja palellessa. Kesät talvet kuljin sama takki päällä. Minulla oli sellainen punainen huppari, jonka sisällä oli karvavuori. Se takki päällä istuin juhannuksena nuotiolla ja jouluna joulupöydässä. Aina vain paleli. Tietokoneella istuessa sormet jäätyivät, joten sisällä piti pitää hanskoja. Oli myös normaalia, että istuin talvitakki päällä sohvalla telkkaria katsoessa. Ja vika ei todellakaan ollut sisälämpötilassa. Meillä oli tuolloin yli +20 astetta sisällä ja mies parka hikoili t-paidassa samaan aikaan kun minä hytisin. Hytisin jopa saunassa. Muut vajaatoimintalaiset tietää millaista on palella saunassa! Niinpä!

Hoidatin noina vuosina itseäni terveyskeskuksessa. Minulla oli harvoin sama lääkäri arvoja katsomassa. Jokaisen labrakerran jälkeen soittoaika oli aina uudelle lääkärille. Puhelut toistivat usein samaa kaavaa.. Ensin he sanoivat että "kaikki on ok". Sitten kun aloin vaatia että saisinko ihan arvot kerrottuna, niin saan ne ylös. Sen jälkeen lääkäri luetteli tulevan annoksen ja sanoi seuraavan kontrollin ajan. Yleensä aina nuo labran jälkeiset jutut tapahtui puhelimessa. Harvoin näin lääkäriä juuri näissä merkeissä.Vuonna 2013 pääsin vihdoin erään terveyskeskus lääkärin lähetteellä sisätautilääkärille, jo senkin takia että olin kärsinyt pitkään kovasta kurkku/kaulakivusta. Silloin pieni toivon kipinä syttyi, ehkä nyt joku löytää syyn miksi arvot heittelee edelleen?! Odotukset olivat suuret kun eräänä aamuna lähdinn vastaanotolle. No, ensin tietenkin otettiin verikokeita ja puhuttiin painosta (kuten aina!). Sain jälleen kuulla olevani liikalihava, vaarallisenkin lihava jo ja diabetes uhkaa ja niin edelleen. Sain lähetteen ravitsemusterapeutille! No, seuraavalla kerralla labrat olivat valmiit ja niissä oli jotain häikkää. Mutta lääkäri sanoi että kilpirauhanen on kyllä kunnossa. Ja jauhoi minulle edelleenkin tätä liikalihavuusasiaa. Yhden kerran kävin ravitsemusterapeutille ja se jäikin viimeiseksi kerraksi. En missään vaiheessa ymmärtänyt miten se liittyy kilpirauhaseen. Olin niin uupunut kaikkeen surkeaan hoitoon ja hoitamattomuuteen etten enää edes välittänyt tästäkään sisätautilääkäristä (paitsi sen verran etten enää koskaan mene hänen hoidettavakseen, oli loukkaavaa..).

Tuon jälkeen palasin terveyskeskuksen asiakkaaksi. Mietin jo vuoden 2013 lopulla, että minun on pakko säästää jostain että pääsen yksityiselle. Varasinkin jo kertaalleen ajan, mutta peruin sen, koska hinta oli mielestäni kohtuuton. Minulla oli periaate, että julkisen puolen on hoidettava minut kerta tässä verojakin maksellaan. Alkuvuodesta 2014 sain itselleni nuoren lääkärin hoitamaan asioitani. Käin labroissa ja hänkin ihmetteli mikä on kun arvot pomppii. Nosti kuitenkin annostusta ja lupasi, että jos seuraavaan kertaan homma ei oo kunnossa niin hän lähettää minut jollekkin viisaammalle lääkärille. Eli sisätautilääkärille tai endokrinologille. No, toiveikkana menin maaliskuun alussa tk:hon kyseisen lääkärin vastaanottoajalle. Hän katsoi labrat jotka eivät edelleenkään olleet viitteissä. Hän kysyi myös syönkö lääkkeeni oikein (kyllä). Olin odottavalla mielellä kunnes hän pamautti, että "muutetaampa taas annostusta, eiköhän ne kohta jo viitteissä ole..". Olin järkyttynyt.Muistutin häntä asiasta mistä oltiin puhuttu. Hän epäröi ja sanoi että kokeillaan vielä.. Katsoin häntä hetken ja sanoin että "ei kiitos, en hoidata itseäni täällä enää". Otin labrapaperin matkaani ja poistuin vastaanotolta itkien. Kävelin kotiin ja minua suututti. Itkin samalla kun kävelin. Olin niin pettynyt, kyllästynyt ja vihainen koko julkiselle terveyden huollolle. Kukaan ei ota minua tosissaan! Sain vain kuulla kuinka kilpirauhasen vajaatoiminta on muotisairaus..

Maaliskuun lopulla sain yksityiselle puolelle ajan. Päätin että säästän mistä vain, että pääsen sinne. Ja niinhän minä säästin. Peruin periaatteeni julkisesta terveyden huollosta ja marssin epätoivoisena yksityiselle. Muistan kuinka ensimmäinen vastaanotto jännitti. Entä jos vika ei oikeasti olekkaan kilpirauhasessa. Jos kaikki onkin vain korvien välissä!?

Jatkuu..

Tästä tarinasta tulee niin pitkä että pakko pätkäistä kahteen osaan. Julkaisen toisen osan pian :) Jos on jotain kysyttävää, saa kysyä :)

♥: Lina

Kuulumisia

Viikko vierähti nopeasti. Lomaviikko siis. Reissu pohjoisessakin vierähti vähän pitkäksi koska luvassa oli mm. savusaunaa. No, arkeen on palattu ja aloitettu työt uudessa paikassa. Pientä haasteellisuutta on tällä viikolla aiheuttanut pienen pieni motivaatiopuute nyt kun ajankäyttö on mennyt uusiksi. Nyt kun työmatka-ajoihin menee enemmän aikaa, niin tuntuu että vuorokaudessa ei riitä tunteja kaikkeen mitä haluaisi/pitäisi tehdä. Nyt jo tuollainen fiilis, vaikka olen käynyt vasta yhden vuoron tekemässä. Pientä pelkoa on, mitä se arki sitten on kun on pidempi työputki. Toki nyt alkuun väsyttää työpäivät enemmän kuin normaalisti, koska koko ajan tulee jotain uutta tietoa jostain suunnasta. Kaikki paikat pitää opetella.. missä mitäkin on ja kuka kukin on.. No, onneksi tiedän että tämä on vain tätä alkua ja kunhan kesä pääsee kunnolla vauhtiin niin varmasti arkipäivätkin alkaa samaan jotain tiettyä rytmiä.

Treenannut olen vaihtelevalla menestyksellä. Reissussa lenkkeilin reippaasti, kotitreenit olin onneksi hoitanut "alta pois". Tällä viikolla olen lenkkeillyt ja käynyt salilla. Jostain kumman syystä kotitreenit ei ole ykkösjuttu ja siksi huomaankin että olen taas kaikki kerryttänyt loppuviikolle. Vaikka helpompi varmasti olisi tehdä ne heti alkuviikosta jotta voisi "vain" lenkkeillä/opetella juoksemaan loppuviikosta.

Juoksemisesta puheenollen.. En ole varmaan koskaan juossut niin paljon kuin eräänä kauniina vappupäivänä entisessä kotikylässäni. Sain matkaani pari tsempparia, ja totisesti nämä teinit tsemppasivatkin. Välillä aina kävelin, mutta suurin osa matkasta taittui hölkäten tai ylämäkeä ylös loikkien. Kun pääsin sisälle, niin kaaduin eteiseen ja tärisin. Mutta vitsit että oli hyvä fiilis!

Tänäänkin salilla oli ihan hyvä fiilis, vaikka hieman pt:tä kaipasinkin. Viime viikon treeni pt:n kanssa tuntui niin mukav... siis hyvälle! Siis hyvälle siksi, että sen jälkeinen fiilis oli niin loistava! Treenin aikana tuntui että kuukahdan mutta. No, tänään salilla oli ainakin rauhallista joten sain ähistä ja puhista melkein koko ajan yksin.

Tästä tuli nyt tällainen sekalainen postaus. Koitan saada kuvia mukaan joku toinen kerta ;).

♥: Lina

Ps. Kohta paukkuu uudet kymmenet!